Tulokset
![]() Kuvassa Aino hyppää kolmesta metristä kaatoa Helsingin FIN-CUPissa 11.12.2010 (kuva: Pekka Kaipiainen). |
Hypyt ponnahduslaudoilta ja kerroksista
Uimahypyissä kilpaillaan 1 metrin ja 3 metrin ponnahduslautahypyissä sekä kerroshypyissä. Kerroskilpailuissa hypätään pääasiassa 10 metristä, mutta (aikuisten arvokilpailuja lukuunottamatta) hyppääjä saa käyttää myös 5metrin ja 7,5 metrin kerrostasoja. Uusimpana kilpailulajina uimahyppyihin on tullut parihypyt, jossa kaksi hyppääjää hyppää samalta korkeudelta mahdollisimman samanaikaisesti. Miehet, naiset, tytöt ja pojat kilpailevat omissa sarjoissaan.
Uimahyppyjen tuomaripaneelissa on kansainvälisissä arvokilpailuissa ja SM-kilpailuissa seitsemän tuomaria. Muissa kilpailuissa käytetään viiden tuomarin paneelia. Parihyppykilpailuja tuomitsee yhdeksän tuomaria. Tuomarit istuvat telineen sivuilla, molemmin puolin allasta tai vain toisella puolella kahdessa rivissä. Tuomarit arvostelevat hyppysuorituksen pistein 0-10, puolen numeron tarkkuudella. Arvostellessaan hyppyä tuomarit kiinnittävät huomiota hypyn tekniikkaan,suorituspuhtauteen ja esteettisyyteen. Tekniikassa olennaisia osa-alueita ovat mm. vauhti, hypyn lentorata ja korkeus, voltin ja kierteen pyöriminen,asennot sekä hypyn avaus ja veteenmenon puhtaus.
Uimahyppytoimintaa ohjaa ja koordinoi Suomen Uimaliitossa uimahyppyjen johtoryhmä, josta käytetään lyhennettä UHJR.
